Urheiluvalmennuksessa ollaan jo pitkään puhuttu eri valmennustyyleistä – tiukasta, johtajalähtöisestä autoritäärisestä valmennuksesta sekä yhteistyötä ja yksilöllisyyttä korostavasta, pelaajalähtöisestä valmennuksesta. Kummassakin valmennustyylissä on sekä huonot että hyvät puolensa, mutta viime vuosikymmenten myötä suunta on ollut yhä enemmän pois autoritäärisen käskevästä tyylistä, joustavamman pelaajalähtöisen valmennuksen suuntaan.
Erilaiset johtamistyylit ovat olleet tärkeä puheenaihe myös työelämässä ja johtajia on kannustettu omaksumaan ennemmin ”reilun valmentajan” kuin ”käskevän pomon” rooli. Käskyttäminen, valvominen ja tiukka kuri voivat kyllä tuoda tuloksia lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä menestystä voi olla vaikea ylläpitää kireän ja alistavan ilmapiirin vuoksi sekä pelaajien/työntekijöiden henkisen hyvinvoinnin kustannuksella.
Omanlaistaan johtamista on myös paljon puhuttu itsensä johtaminen, johon päteekin aivan samat säännöt. Aivan kuten pomot tai urheiluvalmentajatkin, myös me itse voimme olla itsellemme joko autoritäärisen tiukkoja tai lempeämpiä ”minälähtöisiä” johtajia. Niille, joille itsensä johtaminen ei ole terminä vielä kovin tuttu, tarkoitetaan sillä siis oman toiminnan johtamista ja arkensa hallintaa – sellaisten valintojen tekemistä, jotka tukevat omia arvoja ja tavoitteita.
Jos sinun tulisi suunnitella itsellesi ensi viikko valmiiksi kalenteriin niin, kuin sen ihannetilanteessa haluaisit toteutuvan, mitä kalenterimerkintöihin päätyisi? Kirjaisitko ylös tarkat heräämis- ja nukkumaanmenoajat, päivät täyteen ”to do -listan” hoidettavia asioita, treenit viikon jokaiselle päivälle ja kaikin puolin hyvin kurinalaisen viikon? Vai suunnittelisitko riittävästi taukoja päivien lomaan, mukavaa tekemistä sekä ennen kaikkea väljyyttä ja joustavuutta aikatauluihin? Muun muassa tässä näkyy ero autoritäärisen ja minälähtöisen itsensä johtamisen suhteen.
Toinen esimerkki voisi koskea uuden tavan opettelemista. Jonkin asian muuttaminen vaatii väistämättä itsensä johtamista, ja tällöinkin meissä voi herätä autoritäärinen johtaja esille, joka tekee tiukat säännöt uuden tavan toteuttamiselle ja sättii jokaisen lipsahduksen suhteen. Tai sitten voimme johtaa itseämme uuden tavan pariin lempeämmin, joustoa sallien sekä lipsahduksiin ymmärtäväisesti suhtautuen. Jälkimmäisellä tyylillä tavanmuutos on kaiken lisäksi helpompi mieltää prosessiksi, johon kuuluu omat vaiheensa, verrattuna ”kerrasta poikki” tapahtuvaksi muutokseksi, jossa yksikin pieni lipsahdus merkitsee muutoksen epäonnistumista.
Kun ’johdat itseäsi’ ja teet esimerkiksi suunnitelmia, ota palaveriin mukaan koko tiimi: menneisyyden, nykyhetken sekä tulevaisuuden minäsi. Menneisyyden minä on paras lähde kertomaan, mitkä asiat ovat aiemmin toimineet, nykyhetken minä puolestaan arvioimaan tarvittavia muutoksia aiempiin tapoihin ja tulevaisuuden minän tehtävänä on ennustaa, toimivatko suunnitelmat käytännössä, eivätkä vain ajatuksen tasolla. Kun koko tiimi on samaa mieltä jostakin asiasta, on sen toteutumismahdollisuudetkin huomattavasti suuremmat.
Ihminen ei toimi eikä voi hyvin määräilyn alaisena – ei silloinkaan, kun tuo määräilijä on ihminen itse. Tulevaisuuden minää ei voi pitää vain oman viikkokalenterinsa pelinappulana, jota voi liikutella sen mukaan, mikä juuri suunnittelun hetkellä tuntuu toimivalta. Itsensä johtamisessa onkin tärkeänä taitona myös itsemyötätunto, niin ennakoivana kuin reaaliajassakin toteutettuna. Menojaan suunnitellessa voi ehkä kuulostaa hyvältä ajatukselta, että pitkän työpäivän perään käy vielä tekemässä treenin, mutta todellisuus voi olla toinen ja tuon päivän koittaessa, voi autoritäärinen sisäinen johtajamme jopa heikentää hyvinvointiamme joko pakottaen meidät väsyneenä treeneihin tai syyllistämällä meitä niiden väliin jättämisestä.
Kuten sanottu, on kummassakin johtamistyylissä sekä hyvät että huonot puolensa, mutta yleisimpiä ongelmia ovat nimenomaan autoritäärisen tyylin tavat johtaa ja valmentaa. Sen vuoksi onkin hyvä tarkastella asiaa myös itsensä johtamisen näkökulmasta. Jos pelaajalähtöisen valmennustyylin on jo useiden vuosikymmenten ajan havaittu johtavan todennäköisemmin hyvinvoivan ja menestyvän joukkueen muodostumiseen, voidaan yhtälailla minälähtöisen itsensä johtamistyylin ennustaa tuottavan puolestaan hyvinvoivia ja menestyviä yksilöitä. Tärkeää ei ole vain itsensä johtaminen, vaan myös se, miten itseään johtaa. Hyvä ja yksinkertainen neuvo olisikin: johda itseäsi, niin kuin toivoisit itseäsi johdettavan.