Edellisessä kirjoituksessa avasin psyykkisen valmennuksen ensimmäistä kokonaisuutta – itsetuntemusta ja miten valmentaja voi olla urheilijalle apuna sen lisäämisessä. Tässä kirjoituksessa siirrytään psyykkisen valmennuksen toiseen isompaan teemaan:
URHEILIJAN KOKONAISVALTAINEN TUKEMINEN
Psyykkinen valmennus voi olla opiskelu- tai työstressin purkamista. Se voi olla yksityiselämän huolien jakamista tai identiteettikriisin läpikäymistä. Psyykkiseen valmennukseen saattaa aivan hyvin kuulua myös nukkumisongelmien hoitamista tai urheilijan kalenterin järjestämistä. Psyykkinen valmennus on siis yhdeltä osaltaan urheilijan elämän kokonaisvaltaista tukemista.
Kovasti käytetty ”kaikki vaikuttaa kaikkeen” pitää todellakin paikkansa. Olisi hyvin keinotekoista koittaa eristää urheilu omaan kuplaansa pois muusta elämästä ja mennä ainoastaan suorituskyky edellä. Hyvän suorituskyvyn voi kyllä saavuttaa, vaikka muuten elämässä olisikin kaikki aivan sekaisin. Mutta hyvää, kestävää, suorituskykyä ei voida saavuttaa ilman, etteikö myös muuten elämässä olisi asiat kunnossa.
Jos harjoittelua kertyy 16 tuntia viikossa, jää silti piikkiin vielä 152 tuntia. Tällä lopulla 90%:lla ajasta on luonnollisesti iso merkitys. Unta tulisi saada riittävästi. Urheilijan tulisi kyetä hoitamaan koulunsa/opiskelunsa/työnsä hyvin harjoittelun ohella. Vapaa-aikaa sekä aikaa läheisten kanssa tulisi olla riittävästi. Nämä kaikki vaikuttavat urheilijan jaksamiseen, mielialaan, keskittymiskykyyn ja motivaatioon, jotka ovat kaikki todella tärkeitä – ei ainoastaan laadukkaan elämän kannalta, mutta myös laadukkaiden harjoitusten ja sitä kautta suorituskyvyn kehittämisen näkökulmasta.
Urheilun ei tulisi olla kenellekään se ainoa asia elämässä. Urheilu olisi tärkeä jäsentää osaksi omaa elämää, ei koko elämäksi. Samalla tavalla, kuin ”urheilija” tulisi olla vain yksi identiteettimme osa, ei koko identiteettiämme määrittävä tekijä. Entä sitten jos loukkaantumisen tai jonkin muun syyn myötä urheilusta ja omasta urheilijan identiteetistä joutuukin luopumaan? Jos on määritellyt itsensä aina urheilun kautta, nousee tällöin väkisinkin mieleen ajatus ”en ole enää mitään”. Jos puolestaan vaikeinakin hetkinä tai loukkaantumisen sattuessa kykenemme näkemään myös muut tärkeät asiat elämässämme, kokee identiteettimme kyllä kolauksen, mutta ei kuitenkaan pyyhkiydy aivan täysin.
Oma identiteetti olisikin tärkeä rakentaa asioille, joita ei voida ottaa sinulta pois. Joku voi esimerkiksi määritellä itsensä uteliaaksi, oppimishaluiseksi, sosiaaliseksi ja kunnianhimoiseksi, eikä mikään ulkoinen tekijä voi ottaa näitä asioita sinulta pois (ainakaan suoraviivaisella syy-seuraus yhteydellä, välilliset vaikutukset ovat asia erikseen). Esimerkiksi viimeisenä mainittu kunnianhimo voi hyvinkin olla juuri se syy, miksi on alunperin lähtenyt kilpaurheilun pariin, eikä tuo piirre katoa minnekään, vaikka loukkaantuminen estäisikin kilpailemisen. Kun oma käsitys itsestämme on rakennettu kestävälle pohjalle, ei ulkoiset tekijät pääse sitä kaatamaan.
Urheilun tulisi aina antaa enemmän, kuin ottaa. Jos urheilija kokee jatkuvasti tekevänsä uhrauksia muun elämän kustannuksella harjoitellakseen ja kilpaillakseen, on jotakin pielessä. Tietynlaisia uhrauksia urheilu ilman muuta vaatii, mutta näiden tulisi näkyä urheilijan mielessä ’sen arvoisina’. Kukaan ihminen ei voi elää mielekästä elämää, jos ei elä omien arvojensa mukaisesti. Jos urheilija kokee, ettei saa viettää tarpeeksi aikaa perheensä kanssa, tai kokee jäävänsä paitsi kaikista illanvietoista ystävien kanssa harjoitusten vuoksi, ei vika todellakaan ole urheilijassa, vaan kokonaiskuvassa ja ratkaisemattomissa arvoristiriidoissa. Nämä ristiriidat tulisi jollain tapaa saada selvitettyä, jotta lopulliseen päätökseen voidaan sitoutua ja sen seuraukset hyväksyä.
Jokainen tietää, että kaikkea ei voi saada. Mutta kuinka moni ymmärtää tämän? Oikeasti, konkretian tasolla? Jos menen illalla treeneihin, en ole illalla läheisteni kanssa. Jos pidän kiinni klo 22.00 nukkumaanmenoajasta, en ole juhlimassa keskiyöllä. Jos panostan aikani urheiluun, ei minusta voi tulla huippumuusikkoa. Jos käytän 500 euroa fysioterapiaan, en osta sillä rahalla lentoa lomamatkalle. Elämä on jatkuvaa priorisointia, minkä vuoksi valintoja täytyy pystyä tekemään potematta niistä jatkuvaa syyllisyyttä. Täytyy olla tietoinen omista arvoistaan. Kun pohjaa elämänsä valinnat omiin arvoihinsa, pystyy valintojensa takana seisomaan ja myös hyväksymään niiden seuraukset. Ymmärtäen, että joku on aina jostakin muusta pois.
Urheilija on aina muutakin kuin urheilija. Tämä on tärkeä ymmärtää ja sitä on myös tärkeä tukea ja kunnioittaa. Urheilijan psyykkinen valmennus on aina myös ihmisen psyykkistä valmennusta. Kuten myös kuuntelemista, tukemista, läsnäoloa ja kanssaelämistä. Niin harjoitushallien, kodin seinien kuin mielenkin sisällä tapahtuvien asioiden käsittelemistä ja purkamista. Urheilijan kokonaisvaltaista tukemista.