Psyykkinen valmennus – mitä se on? (osa III)

Psyykkisen valmennuksen kolmesta isosta teemasta ollaan nyt käsitelty kaksi: itsetuntemus sekä urheilijan kokonaisvaltainen tukeminen. Viimeisenä – ja syystäkin viimeisenä – päästään psyykkisten taitojen harjoittamiseen. Ennen tähän kolmanteen teemaan siirtymistä olisi ainakin jossain määrin syytä käydä urheilijan kanssa läpi kahta ensimmäistä. Ilman riittävää itsetuntemusta ei esimerkiksi voida tietää, mitä taitoja ylipäätään tulisi harjoittaa ja miten. On myös aivan turhaa kehottaa urheilijaa tekemään suoritukseen valmistavia mielikuvaharjoituksia, jos ainoa mielessä pyörivä asia on vaikkapa haastava parisuhdetilanne. Itsetuntemus ja muun elämän tasapaino tulevat ensin, vasta sen jälkeen kannattaa siirtyä yksityiskohtaisempaan psyykkisten taitojen harjoittamiseen.

PSYYKKISTEN TAITOJEN HARJOITTAMINEN

Erilaisten mielen taitojen oppiminen ja harjoitteleminen on kuitenkin monesti se, mikä psyykkisessä valmennuksessa kiehtoo eniten. Sitkeä mielikuva psyykkisestä valmennuksesta on toivottavasti jo hiipumassa, mutta haluan tässäkin painottaa: vippaskonsteja tai mitään yksittäisiä ihmeitä tekeviä harjoituksia ei ole olemassa. Ne kaikista mystisimmiltäkin kuulostavat asiat, kuten vaikkapa hypnoosi ja suggestiot, perustuvat lopulta aivan perusasioille. Mielen taidot, kuten kaikki muutkin taidot, kehittyvät harjoittelemalla ja toistojen kautta. Pelkällä tiedolla ei tee hirveästi, jos ei omaa myös siihen liittyvää taitoa. Tiedon ja taidon tulisi aina kulkea yhdessä.

Mitä kaikkea sitten lukeutuu psyykkisiin taitoihin? Paljon. Mainittakoon muutamina esimerkkeinä mm. itseluottamus, stressinhallintataidot, kyky rentoutua, tietoisuustaidot, irtiottokyky, paineensietokyky, kyky käsitellä pettymyksiä, keskittymiskyky, sinnikkyys, joustavan ajattelun taidot… Lista on todellakin pitkä.

Tärkein asia taitojen harjoittamisessa on ensinnäkin hyväksyä edellisen kaltaiset nimenomaan taidoiksi. Ei pysyviksi ominaisuuksiksi, vaan taidoiksi. Joku ei nyt ”vaan satu olemaan” itsevarma ja hyvä sietämään paineita, vaan nämä ovat harjoitettavissa olevia ominaisuuksia. ”Mä nyt vaan olen tällainen” on itseasiassa äärimmäisen haitallinen ajattelumalli, sillä tätä hokemalla kieltää itseltään mahdollisuuden muuttua toisenlaiseksi, vaikka haluaisi. Itseensä ja ominaisuuksiinsa voi suhtautua vastaavalla tavalla (fixed mindset), mutta sillä on monia haittavaikutuksia. Tai sitten voi suhtautua itseensä ja ominaisuuksiinsa joustavasti (growth mindset) ja säilyttää uskonsa jatkuvaan kehittymiseen. (Kiinnostuneet voi lukea lisää Carol Dweckin kirjasta Mindset.)

”Jos ei anna parastaan harkoissa, niin miten ihmeessä sen voisi tehdä pelissä?!” Muistan, kun meidän jalkapallovalmentaja turhautui kerran peliä edeltävissä harjoituksissa. Ilmeisesti näytti siltä, ettei joukkue oikein jaksanut keskittyä ja antaa parastaan, mutta pienen herättelyn jälkeen lopputreeni meni jo paremmin. Mulle tuo kyseinen lause jäi mieleen pysyvästi. Treenit ei ole ”vain treenejä”, ainakaan jos haluaa pystyä antamaan parastaan kilpailuissa. Se mitä treenaat, kehittyy. Jos teet harjoitukset löysäillen läpi, opit tekemään ne löysäillen. Jos teet treenit ’vähän sinne päin’, on tuloskin samaa luokkaa. Tämän takia psyykkinen valmennus pitäisikin olla vahvasti integroituna harjoituksiin – jos taitoja ei harjoittele treeneissä, miten ne voisi koskaan siirtyä kisatilanteeseen? Kuten jo sanottu, on kaksi täysin eri asiaa tietää mitä pitäisi tehdä, kuin että oikeasti sen myös kykenee tekemään. Vaikeasta kisajännityksestä kärsivää urheilijaa ei kamalasti auta tieto, että nyt pitäisi rauhottua, jos hänellä ei ole lainkaan keinoja siihen.

Parhaimmillaan psyykkisten taitojen harjoittelu saa aikaan positiivisen kehän. Lähtökohtana voi olla esimerkiksi itseluottamuksen kasvattaminen mielikuvaharjoittelun ja positiivisen itsepuheen avulla. Näitä keinoja hyödyntämällä urheilija voi saada vähitellen harjoituksissa enemmän onnistuneita suorituksia, jonka myötä suorituskyky paranee. Urheilija huomaa kehittyvänsä, jolloin itseluottamuksen lisäksi motivaatio lisääntyy ja myös keskittyminen harjoituksissa paranee. Suorituskyky nousee entisestään ja kehä vain voimistuu. Vaikka ensisijainen tavoite oli itseluottamuksen kohentaminen, seurasi sen harjoittelusta laaja-alaisia positiivisia heijasteita myös muihin suorituskyvylle tärkeisiin ominaisuuksiin. ”Kaikki vaikuttaa kaikkeen” pätee ehdottomasti myös hyvässä.

Keinoja psyykkisten taitojen harjoittamiseen on monia ja se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Keskusteleminen ja yhdessä asioiden pohtiminen ovat iso osa psyykkistä valmentamista, mutta urheilijasta sekä hänen tavoitteistaan riippuen valmennus voi sisältää myös erilaisia harjoituksia. Harjoitettavasta taidosta riippuen valmennuksessa käytettäviä keinoja voivat olla mm. keskittymisharjoitukset, tavoitteenasettelu, erilaiset testit (esim. persoonallisuus- tai kognitiiviset testit), ajatusten ja tunteiden tarkkailu, rentoutumisen harjoittelu, keholla toimiminen, hengitysharjoitukset, itsepuhe, mielikuvaharjoittelu, kirjoittaminen, musiikki… On vain valmentajan mielikuvituksesta (ja urheilijan vastaanottavuudesta) kiinni, mitä kaikkia keinoja valmennuksessa voidaankaan hyödyntää! Kaiken perustana tulee kuitenkin olla vahva luottamus ja hyvä yhteys valmentajan ja urheilijan välillä. Kun luottamus ja kommunikaatio ovat kunnossa, on yhteistyön tekeminen helppoa ja tuloksetkin sen mukaisia.

Nyt, kun kaikki kolme psyykkisen valmennuksen teemaa on saatu käytyä läpi, päästään vielä kerran otsikon isoon kysymykseen ja sen tyhjentävään vastaukseen: Psyykkinen valmennus on luottamuksellista yhteistyötä urheilijan ja valmentajan välillä, jonka tarkoituksena on lisätä urheilijan itsetuntemusta, tukea urheilijaa kokonaisvaltaisesti elämän eri osa-alueilla sekä auttaa urheilijaa kehittämään omia psyykkisiä taitojaan, pyrkimyksenä parantaa urheilijan suorituskykyä sekä hyvinvointia.

Meillä jokaisella piilee mielessämme ihan valtava potentiaali. Olisi sääli jättää se käyttämättä.

Tekstin kuva: Otto Rosti / @otto.rosti / Yhdellä Otolla